fanfic; PETTURI

Petturi
Paritus: Dramione+Ron
Huom! En omista hahmoja tai tapahtumapaikkoja vaan ne ovat Rowlingin luomia. Vain tarinan kulku on minun.

1. Osa
    Hermione istui hieman levottomana Malfoyn kartanon edessä olevassa pienessä kahvilassa. Hän yritti rohkaista itseään menemään sisään kartanoon pienen kahvikupillisen avulla. Lopulta, kun kahvi oli jo kylmää, hän nousi, käveli tien poikki kartanon portille, astui portista sisään ja meni ovelle. Hän kaiveli taskujaan kunnes löysi etsimänsä. Draco oli antanut hänelle kartanon avaimet juuri näitä hetkiä varten. Hän pääsisi vapaasti 5-vuotiaan Scorpiuksen ja tämän isän Dracon luo. Tai no, ei nyt niinkään vapaasti. Olihan kotona Ron, Rose ja Hugo, joiden luona täytyisi olla.
    Kun hän oli päässyt sisään kartanoon ja oli ehtinyt vasta ottaa huivin kaulastaan, Scorpius jo juoksi häntä vastaan.
- Äitii!
- Hei taas kullannuppu! Hermione huudahti ja otti Scorpiuksen syleilyynsä.
- Äiti, miksi et voi asua kotona? Poika kysyi ja irrottautui syleilystä.
- Äidillä on toinen koti lähempänä töitä. Hän vastasi, mutta se oli valhe. Ei Kotikolo ollut kovinkaan kaukana kartanosta.
- Äiti, saanko lähteä Bella-tädin kanssa eläintarhaan? Poika kysyi ja katsoi anovasti äitiään.
Hermione värähti, kun ajatteli Bellatrixia. Hänen mielessään kävi, että nainen voisi ottaa Scorpiuksen vangiksi ja pyytää tästä lunnaita. Mutta sitten hän ajatteli, että Bellatrix oli ollut erillaisempi Voldemortin kukistumisen jälkeen. Hänestä oli tullut mainio täti Scorpiukselle, vaikka vieläkin hieman halveksi Hermionea.
- Voithan sinä. Hermione vastasi ja hymyili.
    Noin puolen tunnin kuluttua Hermione oli yksin kartanossa. Dracolla loppuisi työt vasta tunnin kuluttua, joten hänen täytyi keksiä itselleen jotain tekemistä. Hän päätti ruveta tutkimaan Malfoyn sukukirjaa. Hän käveli kirjahyllyn luokse, otti kirjan ja asettui pöydän ääreen. Hän pyyhkäisi pölyä kirjan päältä ja avasi sen. Hetken luettuaan joku laittoi kätensä hänen silmilleen ja hän hätääntyi. Hänenhän piti olla täällä aivan yksin. Sitten kuului Dracon ääni:
- Hei muru! Hermione rentoutui huomattavasti kuullessaan äänen ja kysyi:
- Miten sinä nyt jo? Eihän kello ole vasta kuin puoli 6. Olet puoli tuntia etuajassa.
- Tahdoin yllättää sinut. Mies sanoi. Laita tämä liina silmiesi ympärille vien sinut yhteen paikkaan.
Hermione sitoi kuuliaisesti liinan silmilleen ja antoi miehen johdattaa häntä. He kulkivat portaat ylös, käytävää eteenpäin ja kolmet portaat alas. Lopulta Hermione kuuli avaimen kääntymisen lukossa.
- Saat ottaa siteen pois. Draco sanoi. Hermione riisui siteen ja kääntyi luullen, että näkisi Dracon. Hän kirkaisi. Häntä ei ollut vienytkään Draco vaan Ron. Hänellä oli ääninauhuri, jolta kuului Dracon puhetta. Kun Hermione mietti oikein ankarasti hän muisti, että Draco oli juuri nuo sanat sanonut muutama päivä sitten, kun hän oli yllättänyt Scorpiuksen uudella lelu-luudanvarrella.
- Ron mitä sinä..
- Shh... Ron sanoi.
Siinä he seisoivat. Ihan hiljaa. Hermionen sydämmen tykytys alkoi jo laantua, joten hän saattoi tarkkailla ympäristöään. Hän oli jossain hämärässä huoneessa, jonka seinillä oli vain muutama lähes kokonaan palanut kynttilä. Huoneen nurkassa oli sänky ja sängyn alta pilkotti laatikko ja siellä näytti olevan ruokaa. Ronin takana oli ovi, mutta avain ei ollut enää lukossa vaan tallessa Ronin taskussa. Katon rajassa oli paljon hämähäkin seittejä ja lattia oli täynnä pölyä. Hermione tajusi, että hän oli kellarikerroksessa olevassa huoneessa, jossa Draco oli lapsena viettänyt öitä, kun hän oli ollut isänsä mielestä ei Malfoymainen. Ja nyt joku, luultavasti Ron, oli ottanut sen käyttöönsä. Hermione liikahti sänkyä kohti aikomuksena istahtaa, mutta Ronin sanat esti sen:
- Jos liikahdatkin tainnutan sinut ja jätän siihen mätänemään kuoliaaksi.